keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Team Lipposen kisapäivitys

Kuten jo moneen kertaan on mainittu kisapaikalla oli todella huonot puhelinyhteydet eikä nettiä siis ollut käytössämme ollenkaan. Majoituimme kisaviikonlopun ajan asuntoautossamme kisapaikalla, emmekä poistuneet sieltä kuin kerran uimahalliin ja kauppaan. Olimme siis lähes täydellisessä nettipimennossa. 

Tässä vihdoinkin pohdintaa menneistä kisoista:
Perjantaina oli luvassa startit Juhalla pyöräilyssä ja minulla juoksussa. Jonnan urakka alkaisi vasta huomenna joten meitä vanhuksia helpotti kun oli joku juottamassa ja lämmittämässä koiria, itse sai vain keskittyä tulevaan kisaan. Minä odotin kisaa kauhunsekaisin tuntein, ehdin jo monta kertaa toivoa että saisin startata kickarilla enkä juosten. Alkulämmittelyksi poljin puoli tuntia pyörää trainerilla ja yritin musiikkia kuuntelemalla saada ajatuksia pois tulevasta startista. En kuitenkaan siinä onnistunut vaan kisa jännitti aivan mielettömästi. Traineri oli kuitenkin mahtava laite lämmittelyyn, jalat sai hyvin liikkeelle kun otti vielä väliin muutaman aivan lyhyen nopeamman vedon. Ennen starttia tein vielä muutaman lyhyen ja nopean vedon juosten, tein polvennostojuoksua, pakarajuoksua yms. Jonna toi minulle Martin lähtöviivalle ja oli aika lähteä matkaan. 5, 4, 3, 2, 1, veto.... Martti lähti matkaan kuin tykinkuula, niinkuin aina. Rata oli nurmikkoa ja siinä oli isoja uria, jotenkin minun oli vaikea löytää sopivaa kohtaa missä juosta. Rata oli n.5km. pitkä ja jo reilusti alle puolessa välissä tuli ensimmäinen kisaaja meidän ohi. Toinen koira tuli aivan Martin viereen mutta onneksi kumpikaan koira ei tehnyt mitään. Rinnassa alkoi tuntua että kohta alkaa pistää eikä jännitys hävinnyt vieläkään. Martti veti alkumatkan hyvin mutta ohituksen jälkeen into hieman loppui ja herra pisti välillä kävelyksi. Lisää ohituksia, otin ne varman päälle ja sekin vaikutti omaan juoksurytmiin, tuntui ettei henki kulje ja päässä oli epätoivoinen ajatus "ne kaikki menee meidän ohi". Maaliin juostiin liina löysällä ja oma surkea suoritus otti todella päähän. Olin tartuttanut oman jäätävän jännitykseni myös Marttiin ja se vaikutti todella paljon kummankin suoritukseen. Ensimmäinen ajatus kisan jälkeen oli että "huomenna vielä juoksen ja sitten en enää koskaan, haluan sellaisen koiran jonka kanssa voin satsata täysillä kickari-luokkaan!" Tänään ei kisaaminen ollut hauskaa ja ainut kiva kohta tuntui olevan se kun pääsi maaliin.


Lauantaina oli paljon touhua kun meillä kaikilla oli lähdöt. Koirat olivat innokkaita ja näyttivät palautuneen hyvin eilisistä vedoista. Olimme juottaneet koirat hyvin ennen startteja happy dogin puuroa ja FItDogin energiajauhetta käyttäen. Lisäksi eilisten vetojen jälkeen koirille oli annettu FitDogin recoveryä jotta palautuminen olisi mahdollisimman nopeaa. Tänään ei jännittänyt, enää ei ollut mitään menetettävää. Olin eilisen jälkeen sijalla 10 eikä viiden parhaan joukkoon ollut mitään asiaa eilisen huonon suorituksen jälkeen. Juoksujen lähdöissä oli kaikki juoksijoiden sarjat sekaisin eilisten aikojen perusteella. Eteeni lähti sinivalkoista väriä, ensin Jade ja sitten Laura. Näin tytöt edessäni koko ajan ja Laura ohitti Jaden. Siinä vaiheessa päätin että nyt on otettava kehiin suomalaista sisua, Lauraa en päästä silmistäni. Pian huomasin että saavutamme Lauraa ja sisu vain kasvoi. Ohitimme Lauran radan puolessa välissä ja vähän sen jälkeen Martti hidasti ja naru oli aivan löysällä. Sain kuitenkin innostettua Martin jatkamaan matkaa ja saimme aikaiseksi hienon suorituksen, aika parani n.50 sekuntia. Nyt oli maalissa aivan eri ajatus kuin eilen "tämähän on ihan kivaa kun yhteistyö koiran kanssa sujuu, ehkä nämä eivät sittenkään ole viimeiset koirajuoksukisat". Maalissa olimme molemmat antaneet kaikkemme ja se riitti nostamaan sijoitusta kahdella pykälällä, loppusijoitus siis oli 8. Eikä tänään juoksun ainut kiva kohta ollut maaliin pääsy :-)

Ja mitä tästä kaikesta opin ja mitä pitää jatkossa tehdä?
- Martti on mahtava koira! Ukkeli on tosi herkkä minun mielentiloilleni joten jos suoritus on huono löytyy syy siihen narun minun puoleisesta päästä.
- Minun pitää nyt työstää omaa päätäni! Jännitys on saatava vähemmäksi ja oma mielentila rauhallisemmaksi lähdössä ja juoksemisen aikana.
- Tänä syksynä olen treenannut tavoitteellisemmin ja enemmän suunnitellusti kuin aiemmin ja juokseminen on parantunut. Nyt vain lisää hyviä ja järkeviä treenejä.
- Matka opetti niin paljon matkustamisesta yms. että tämän sulatteluun menee tovi aikaa. Tätä reissua tullaan käymään läpi vielä lukemattomia kertoja.

KIITOS!
Nyt on keskiviikko ja olemme laivassa matkalla kohti Hollantia. kotona Suomessa tämä poppoo on vasta sunnuntai aamuna. Matkapäivitystä luvassa vielä myöhemmin jossain kohtaa... Reissumme siis kestää yhteensä hieman yli kaksi viikkoa. 
- Iso kiitos äidilleni joka hoitaa rakasta maskottikoiraamme, hurjaa vetokoiraa, shetlanninlammaskoiraamme, Rikua! 
- Kiitos myös Juhan vanhemmille talomme huoltamisesta ja automme viimeistelytöistä. Ilman teitä matkaan lähtö olisi ollut todella hankalaa.
- Kiitos kaikille Suomen maajoukkueen jäsenille hienosta kisaviikonlopusta, oli mukavaa kun kaikki puhalsivat yhteen hiileen ja auttoivat toisiaan. 
- Iso kiitos joukkueenjohtajallemme Eeva Äijälälle kaikesta avusta ja asioiden selvittelystä sekä Kaukolle hienoista kuvista.
- Kiitos Samulille, hienoista koirista ja kaikesta tuesta sekä neuvoista. 
- Kiitos HappyDogille myyntikampanjasta matkan tukemiseksi.
- Kiitos myös FitDogille!
- Kiitos Juhalle joka ajoi lähes koko matkan ja kesti meidän kolmen naisen kiukuttelut kisajännityksineen. Voitte uskoa että pienessä autossa on välillä ollut melkoisen tiivis ja kireä tunnelma.

-Sanna-
______________________________________________________________________________

EM-2016 Iso-Britannia, Thetfordin metsä

Avajaiset oli torstaina ja ensimmäinen kisapäivä perjantaina. strattini olivat lauantaina ja sunnuntaina, joten perjantaina jäi mun hommaksi juottaa ja pissattaa koiria viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla, sekä lämmitellä äidille ja iskälle molemmille koirat valmiiksi startteja varten. 

  Lauantaina oli mun oma startti luokassa DS1J. Iskä ehti tilaamaan meille trainerin ennen reissua, että sai sen kanssa lämmiteltyä ennen omaa starttiaan, joten mäkin sain sitten lämmitellä sen avulla. Kickarilla on mun mielestä jotenkin tosi hankala lämmitellä ja en ollut varma miten jalkani kestäisi hölkkäämistä/juoksemista. Viimeiseksi vaihtoehdokseni jäi siis polkeminen ja se toimikin hyvin. Kuulokkeet päähän ja uppouduin kuuntelemaan musiikkia polkiessani jalkoja lämpimäksi. Musiikin kuuntelu auttoi jännitykseen yllättävän paljon, mutta ei tietenkään vienyt sitä kokonaan pois. Tiesin, että vastustajani olivat hyviä, mutta minulla ei ollut tarkempaa tietoa, kuinka hyviä. Niin tylsältä kuin kuulostaakin, lähdimme Rallin kanssa tekemään parhaamme. Suorituksemme riitti sijalle 4, sekuntteja 3. sijalle oli 5. 

  Sunnuntaina starttasinne kisaan tavoitteenamme saavuttaa 3. sijalla ollutta ruotsalaista ne 5 sekuntia mitä olimme jäljessä. Kaikki sujui hyvin, kunnes yhdessä kurvissa valitsin väärän ajolinjan ja sen seurauksena olinkin ajamassa jo ojan puolella. Jouduin jarruttamaan reilusti, jotta pääsin takaisin uralle kiihdyttämään vauhdin takaisin. 3. sijalle jäin sunnuntaina vain yhden sekunnin, yhteen lasketussa ajassa 6s. Sekunnit olisi ehkä ollut mahdollista saada kiinni, jos en olisi tehnyt ajovirhettä, mutta sille ei voi nyt mitään, ei auto "jos"sitella. Jos olisin ollut paremmassa kunnossa, olisin voinut saavuttaa 3. sijan, ajovirhettä on turha syyttää. Paremmat pärjäsivät paremmin ja saattoivathan muutkin tehdä ajovirheitä, mutta olivat muuten minua parempia. Koirani oli todella hyvässä kunnossa ja kulki täydellisesti 2m ennen maaliviivaa ollutta sähläystä kuvaajan takia, jota piti ihmetellä molempina päivinä. 

  Mulla on ollut treenaamisen kannalta takana pari aika vaikeaa kuukautta. En ole pystynyt kunnollla treenaamaan tuon jalan rasitusvamman takia, joten en ollut oikein huippukunnossa, toisin kuin olin suunnitellut. Olin kyllä suunnitellut myös starttaavani juoksussa enkä kickarissa, mutta päätös oli tehtävä ja pelkäsin, ettei jalkani kestäisi 2x5km. Nyt kisat on takana ja paljon on opittu, nyt vain kohti uusia treenejä ja kisoja. 

  Onnittelut kaikille menestyneille, erityisesti suomen mitalisteille!!
  Kiitos Team Happy Dog .
  Kiitokset myös Fit Dogille.
  Suurimmat kiitokset taitavat kuitenkin kuulua vanhemmilleni, jotka mahdollistivat tämän reissun!!!

-Jonna



_________________________________________________



Em-2016 Iso-Britanian  reissu 

Meinas tulla ennen  reissua pikkkainen stressi tuon auton kanssa. Muutama vikko ennen reissua sain auton CasaCarilta jossa auton sisusta rakennettiin. Sitten oli vielä rakennettava koirille häkit ja kiinnitettävä kaiki loput lisävarusteet. Illat venyivät pitkälle kun koiriakin piti vielä treenata iltaisin. Viimeiset viikot ei siis ollut ihan sitä mitä kisoihin valmistautumisen olisi pitänyt olla. Mutta pohjat olivat kyllä kunnon osalta tehty jo pitkin kesää ja syksyä. 

Saapuesssamme kilpailupaikalle tiistaina oli kyllä ajatukset kilparadasta ristiriitaiset. Torstaina kävimme Samulin kannsa tutustamassa rataan, rata oli nurmikkoa ja heinää mutta pohjalla oli hiekkaa, josta vesi  imeytyi hyvin läpi. Vielä tässä vaiheessa luulimme rataa paljon liukkaamaksi. Perjantai aamulla oli yllättävänkin  rauhallinen olo vaikka startti odotti.  Ajelin itseni lämpimäksi ennen starttia treinerillä. Samalla musikkia kuunellessani ajelin ajatuksissani rataa läpi ja pääsin kyllä pitkästä aikaa sellaiseen tunteeeseen että homma rokkkaa. Startissa oli hyvin rauhallinen ja luottavainen olo koiraan ja itseeni. Lähdöstä ampaisimme matkaan ja ensimmäinen mutka ajettiin vauhdilla läpi, jonka jäkeen poljimme  raivolla kohti seuraavaa mutkaa johon tulimme kyllä vauhdilla. Seuraavaksi alkoi loiva alamäki jossa polkijan vauhti ei kyllä tainut tälläkertaaa riittää, tämän jälkeen oli taas tiukka kurvi . Seuraavan kurvin jälkeeen näimme edessämme lähteneen  jota aloimme raivokkaasti tavoittamaan, saavutimme noin 1.5 km ennen maalia. Ajoin varmaaan noin 400metriä sen perässä ja maalisuoran auetessa ohitimme kilpailijan, jonka jälkeen ajoimme raivokkaasti kohti maalia. 100 meriä ennen maalia kuitenkin Poni meinasi pysähtyä nähdessään kuvaajan, mutta maaliin päästiin. Radan pito yllätti positiivisesti, myös radan nopeus. Itsellä ei vain ollut reisissä jerkkua noihin nopeuksiin joten sijoitus ei kyllä päätä huimannut. Piti vaan  ihmetellä millä tollaisella radalla voi ajaa tommoisia nopeuksa niin että hampaat pysyy suussa tommoisessa tärinässä. Cyclocrossillakin suoriutuivat radasta .

Lauantai päivään jäi siis vain parannettavaa. Renkaiksi vaihdoin kevyet ja rullaavat specialzed fast trakit ja lisäsin paineita 2.1.perjantaina ajoin 1.6. Tavoitteeksi päätin että aikaa tarvii parantaa. Perjantaina lähdin hiukan rauhallisemmin liikenteeseen ja yritin pitää vauhdin tasaisempana. Mutkiin en jarruttanut laisinkaan joten niistä saisimme varmasti aikaa pois ja näin olen myös suorille piti vähemmin kihdyttää. Samulin sanoin "junaa on vaikea kiihdyttää uudestaan vauhtiin".Renkaat tuntuivat kyllä paljon rullaavammilta ja kevyemmiltä kuin perjantaina ja pitoakin riitti. Ainoa ongelma joka tuli oli etteivät vaihteet pysyneet alkumatkasta kunnolla päällä kun tärinä oli niin kova johuen rengas paineista. Tuli tämäkin todettua sitten kantapään kautta. Aika parani mutta paljon on matkaa euroopan huipulle. Tarvii kyllä nostaa hattua pojille.

Mitä sitten jäi käteen tästä reissusta. Paljon on vielä parannettavaa että etumatka saadaan kurottua kiinni pyöräluokassa. Mutta työtä on jatkettava nöyrästi ja alettava miettimään uusia  kuvioita ensi kaudeksi. Voi olla että muutama kilometri tulee poljettua taas talven ja kesän aikana pitkin Kaarinan metsiä ja asfalti teitä.

Kiitos Matille ,Terolle  ja Arille + muille lenkikavereille(PS hikisiä lenkejä luvasssa ensi vuonnakin)

Perheelle myös kuuluu Kiitos! sekä muulle poppoolle  kiitos !
sekä noille karvakorville että pitävät äijän vauhdissa.

-Juha-





Kaikki päivityksen kuvat ottanut: Kauko Ruokolainen



tiistai 22. marraskuuta 2016

Kolmas kisapäivä



Juha ja Sanna, Onnea! Kuvaaja Kauko Ruokolainen
22.11. Silja Line Birka Princess.
Takana 200km ajoa + 9 t kanaalin ylitys, + 1600km ajoa 16,5 tunnissa, muutama tunti autossa ja loistava aamupala hyvässä seurassa.

Takana 3 sekunnin satametrisiä 16 000! 40 palaa vihreää Jenkkiä, Fischerman Friendsiä kolme pussillista 1,5 l kahvia ja mustaa moottoritietä!

Petri Kiiski ja Rossi DS1, kuvaaja Kauko Ruokolainen
Aamulla satoi. Ei tuulta, vesituhnua ilmassa. Nurmikko oli märkää. Ville voitti hopeaa!. Pete neljäs, Maija kuudes. Pelotti, kovaa kisaa pyörällä märällä nurmella kurassa ilman rajoitinta.
Kävelin Yusen kanssa viestireitin läpi heti viimeisen kisaajan ja mönkijän mentyä. Mutkissa oli kuraa ja lälliä.

Otin alkulämpöjä trainerilla viestin lähtösuoran vieressä. Adrenaliinit nousi, kun näin juoksijat ryhmittymässä lähtöön. Lippujen laskiessa urheilijat ryntäsivät yhtenä hurjana aaltona 3,1km uralle. Kahdensan minuutin odottelun jälkeen Ari ja Spence tulivat vaihtoon ja otin Cuben alas trainerilta ja lämppärit pois päältä. Siirryimme Yusen kanssa pyöräriviin odottamaan lähtöä. Pääsimme liikkeelle kahdeksantena. Ajoin pitkällä lähtösuoralla edellä lähteneen ohi ja saimme hyvän kaulan ensimmäiseen mutkaan. Huomasin kauhukseni, että vetonarun lukko oli irronnut adapterista ja lukittunut jousen kärjen lenkkiin. Jännitin hurjasti pysyykö jousi kiinni kuopassaan maaliin asti.Mutkat tulimme kovaa. Saavutimme kahta edellä menevää hitaasti, vaikka välimatka oli pitkä. Pitkässä ylämäessä taakse jäänyt tsekin viestinviejä tuli väistämättä ohi. Ajoin mutkissa kovempaa ja pysyin hyvin perässä. 800m loppusuoralla kannustin Yusea ohi. Tsekki oli aivan edessä ja lähellä myös seuraava joukkue. Tsekki ei antanut tilaa yhtään vasemmalta, josta Yuse pyrki edelle. Yusen päästyä takarenkaan viereen nousin putkelle ja lähdin pommittamaan nurmipenkkaa ihan täysillä. Pääsimme ohi ja samalla heitolla myös Hollannin ohi. Maaliin tulimme kuudentena, puoli minuuttia kolmannesta tilasta ja briteistä.



Samuli




Kuvaaja Kauko Ruokolainen

Lontoo, Kings Kross


22.11. Silja Line Birka Brincess

Taas opin jotain uutta, Lontoosta löytyy paljon vapaita parkkipaikkoja, ainakin marraskuisena lauantai-iltana viiden jälkeen.”

Lauantaina lähdimme Aarnen ja Aletan kanssa seikkailemaan Lontooseen. Meillä oli tapaaminen Kings Krossilla  laiturilla 9 ja ¾.

Moottiritietä 100km Lontooseen meni nopeasti. Jätimme auton South Woothfordiin parkkipaikalle. Taas opin jotain uutta, Lontoosta löytyy paljon vapaita parkkipaikkoja, ainakin marraskuisena lauantai-iltana viiden jälkeen. Yuse jäi autoon odottamaan.

Kävelimme metroasemalle ja ostimme liput automaatista. Perehdyin Lontoon metrokarttaan ja opetin samalla lapsille Metrolla suunnistamista. Ajoimme Kings Krossille parilla metrolla. Platform 9 3/4 löytyi nopeasti. Harryn kärryt olivat juuttuneet tiiliseinään ja jäimme laiturille ottamaan kuvia. Sovittu tapaaminen peruuntui jostain syystä, joten menimme ostamaan tuliaisia Potter kauppaan.
Söimme aseman lähellä Mac Donaldsissa ja nautimme ikkunasta Lontoon kylmästä sateisesta säästä. Ajelimme metrolla, kurkkasimme Green Gardeniin, Buckinghamin palatsiin katoksen suojasta; koska kylmä! London Bridgellä oli huikean korkea pilvenpiirtäjä. Klo 22 jälkeen Lontoon silmät ovat sammuneet, melko pitkälti. Selviä ihmisiä ei juuri näkynyt, paitsi bussikuskit. Paluumatkalla metrossa Aletta maanitteli jatkuvasti bussiin. Hän halusi ehdottomasti päästä kaksikerroksiseen bussiin. Pahaksi onneksi kello oli puoli yksitoista ja minulla ei ollut mitään käsitystä bussivuoroista. Metron vaihdossa oli kyltit bussiasemalle ja päätin käydä kurkkaamassa niitä. Kävelimme bussin luo, kun kuski kysyi mihin halusimme. Hän ohjasi meidät laiturille J, joka osoittautui olevan jossain melko kaukana. Kävelimme sitten lähimpään bussiin ja kiipesimme yläkertaan. Ikkunat olivat vähän huurussa, mutta toisesta kerroksesta näki vähän kaupunkia. Ajelimme aikamme, kunnes äkkäsin metroaseman merkin ja hyppäsimme äkkiä kyydistä pois. Asema osui sopivasti reitillemme. Pääsimme pian metrolla autolle ja Yusen luo. Kämpillä olimme ennen yhtä. Nukkumaan.


Samuli
Kuvaaja Kauko Ruokolainen

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Toinen kisapäivä


Mildenhall 20.11.

Eilinen kisapäivä alkoi kuulaana. Yöllä oli ollut pakkasta ja maa kuurassaa. Ehdimme kisapaikalle vasta juuri Villen tultua maaliin. Sain ensimmäiset kommentit Juhalta. Villen jalat olivat pettäneet pian maaliin tulon jälkeen. Tärinä oli ollut hirveä. Mutta Ville oli ajanut kovaa, toisena ja 12 sek kisaa johtavan Ruotsin Patrik Jadsten takana. Ville oli meinannut kaataa kärryn reitin viimeisessä ysikymmpi kurvissa.

Sitten alkoi tulla paljon startteja. Teemu ajoi nelosessa kuudenneksi. Jaakko Pitkänen selvään johtoon RNB nelosessa ja yleisen 12., Erkki Burkland RNB toiseksi ja yleisen 14. ja Tero Asula yleisen 22. Kakkosessa oli hurja suomalaisten taisto. Petri Kiiski tuli maaliin reilu puoli minuuttia miljonääri Doninic Crettenandia tavoittaneena. Tämä ajaa hiilikuitu aika-ajo kiekkoisella kikkarilla. Kiekot maksaa tuhasia euroja. Maija tuli maaliin 7 s Peteä hitaammin. Jännitystä riitti, kun väliin tuli vielä tsekkejä. Pete tippui kolmanneksi ja Maija viidenneksi. Mutta kumpikin mitalitaistossa kiinni. Hauskaa oli seurata ajanottopisteessä, kun Puolan pojat Igor Traz etunenässä kannusti suomalaisia ja dissasi tsekkejä. Jaakko tuli RNB luokan nopeimmin. Ihme kaveri. Tulee Antti Mäkiaho mieleen. S uosälli on noussut mudasta todella nopeasti maailman kärkeen puhdasrotuisten arktisten koirien luokassa. Junnuissa Jonna Lipponen ja Jade Halme hienosti 4. ja 6. Jonnalla viisi sekuntia mitaliin.

Lähdin sitten valmistautumaan pyöräilyyn. Olin vaihtanut renkaat ja laitoin paineksi eteen 1,3bar ja taakse 1,5 bar. Lämmittely meni hyvin. Hyvä meininki lähdössä. Jukka piti pyörästä kiinni ja huusi, että nyt ei jarrua. EI jarrua. Painoin täpöllä ilman jarrun käyttöä koko reitin. Hieman kevensin polkemista muutamaan mutkaan. Maksimivauhti 44,5km/h, nopein 1km keskinopeus 37,5km/h. Syke pysyi hyvin tapissa. Kurvit piti, ihmeellisesti. Nurmikko mutkiin saattoi paahtaa täysillä. Tärinä oli aivan siedettävä ja ketju ei hypännyt kertaakaan. Sijoitus eilen 9. ja kokonais 11. Semmosta se.
Jäähdyttelyn jälkeen pakattiin nopesti tavarat ja lähdettiin lasten kanssa suunnistamaan Lontooseen. 

Se olikin sitten seikkailu. Siitä myöhemmin.

Nyt täysillä valmistautuminen viestiin. Siitä tulee hurjaa settiä. Ensin Ari ja Spence juoksee yhteislähdössä 3,1 km, sitten Maija tuoreella koiralla Frodolla DS1 kikkarilla 3,1 km hurjassa vilskeessä joukkueiden seassa ja sitten me YUse kanssa pyörällä viimeinen 3,1 km kierros. Varmasti tulee edelleen olemana vilinää radalla. Viestissä on pakko ajaa alussa kovempaa kuin mitä jaksaisi mennä loppuun asti. Se on vaan mentävä!


Samuli

perjantai 18. marraskuuta 2016

Eka kisapäivä
18.11. Mildenhall

Aamulla oli herätys kello 6,05 ja sitten Yusen juotto. Vettä 5dl ja kissanruokaa pieni määrä. Aamu oli kaunis. +4 ja  kirkas sää oli hyvä koirien kannalta. Kisapaikalla ajoimme Juhan kanssa lämpöjä sisään trainerilla. Kevyttä pk polkemista 40 min ja välillä lyhyitä 20 sekunnin kiihdytyksiä. Olin ajanut viimeiset testilenkit matalilla rengaspaineilla. Edessä 29” 2,4 Continental X-king Racesport tubeless ja 1,0 bar. Alusta täristi silti ikävästi polkiessa. Takana 26”, 2,4 X-king tuubilla 1,3 bar. Jostain syystä päätin nostaa paineita kisaan. Laitoin eteen 1,5 bar ja taakse 1,7 bar.   Pääsimme lähtemään hyvältä paikalta kuudentena.

Lähtösuoralla ajoimme melko kovaa 35 km/h. Ensimmäinen mutka pieneen ylämäkeen oli loiva ja siihen pystyi ajamaan täysillä, mutta vauhti laski min 28 km/h. Seuraavaan mutkaan pieneen alamäkeen jarrutin hieman. Sitä seuraavassa pitkässä alamäessä oli vastatuulta. Vauhti ei missään vaiheessa noussut yli 40km/h, mistä olin huolissani. Pitäisi ajaa paljon kovempaa. Pyörä tärisi ankarasti. Polkeminen oli todella vaikeaa. Pahaksi onneksi takavaihtaja hyppi jatkuvasti tärinän takia pienemmälle rattaalle. Muutamassa mutkassa jarrutin varmuuden vuoksi jonkin verran. Kaikki mutkat olivat 90 astetta ja nurmikkoa. Radan vieressä nurmi kuulti valkeana yöllisen kasteen jäljiltä. Nurmi näytti liukkaalta muttei ollut sitä. Yhtään kertaa pyörä ei lähtenyt luistoon. Ajaminen jatkui vaikeana koko matkan. Tehoja ei vaan saanut irti kovan tärinän ja ketjun hyppimisen vuoksi. Maalisuoran ajoin putkelta, mikä vähensi tärinää selvästi.  

Yuse juoksi hyvin. Oma suoritus oli kehno. Suurin ongelma ajotaidon puute nurmikolla. Toisena ongelmana liian korkeat rengaspaineet ja ainakin osittain siitä johtuen ketjun hyppiminen. Rata oli huomattavasti hitaampi kuin oletin. Yuse ei ole pienikokoisena parhaimmillaan hitaalla radalla. Sijoitus miesten luokassa 13. kärkeen lähes minuutti.   Juha ja Simpson ajoivat kuusi sekuntia meitä hitaammin. Juhalla oli alla melko järeät maastorenkaat. Juhan täysjousto antoi jonkun verran anteeksi tärinälle. Vauhtia söi silti varmasti liian järeät renkaat.

Kisan jälkeen vaihdoin eteen Notubes Crest kehän ja siihen Specialized S-works Renegade 29” 1,9 tubeless. Taakse Schwalbe Racing Ralph 2,25 Evo tubeless. Lasken huomiseksi paineet testilenkin tasoon. Huomenna startti on klo 13,31. Rata on kuiva, jos ei sada ja pito lienee hyvä. Kiristin takavaihtajan jousta, jotta ketju pysyy kireämmällä eikä pääse hyppimään niin herkästi. Sitten vaan kovaa iskua ja polkemista. Huomenna lähden tekemään sitä omaa ajoa ja parantamaan aikaa. Toivon parempaa suoritusta teknisesti, että pääse kunnolla polkemaan. Yuse kyllä juoksee.

Kävimme uimassa taas. Nyt oli myös Lipposet mukana. Saunassa oli aikaa pohtia päivän tapahtumia. Juhan kanssa tuumattiin että on ne Euroopan kaverit kovia polkemaan. Ja oma kokemus nurmella ajamisesta olematon.

Pitää mennä ajoissa nukkumaan. Väsyttää paljon. Huomenna handlaamaan ajajia ja iltapäivällä oma kisa.  

Puhelimen kentät kisapaikalla ovat surkeat. Soittaminen onnistuu harvoin, tekstiviestin lähettäminen useimmiten. Kisapaikalla majoittujat eivät juuri pysty laittamaan tietoja ulkomaille. Minun GoPro on.. jossain. Ehkä kotona, ehkä tavaroiden seassa. Sanoisin silti kotona.


Samuli

torstai 17. marraskuuta 2016




Jännitystä kisapaikalla
17.11. Mildenhall.

Kaikki on valmista. Koira ja mies kunnossa. Odotan vain aikaa. Omaa hetkeä. Vain mies, koira ja aika. Hetki, muutama minuutti, kaiken ruuhkan ja kiireen keskellä. Täydellinen keskittyminen suoritukseen. Jännitys, adrenaliini, hapot, hiki, vauhti ja lopulta maalissa odottaa hirvittävä oksetus.  Tärkeintä kilpailuun keskittymisessä on muistaa mennä koko ajan täysillä. Muistaa joka hetki laittaa kaikki peliin. Muistaa se keskellä matkaa, muistaa kiihdyttää kurvista täysillä, muistaa pitää maksimivauhti päällä. Muistaa, jaksaa puskea viimeiset sadat metrit hirvittävän hapotuksen kanssa.
Ok, on tässä ollut jännää kaikilla. Eilen kisapaikalta lähtiessä ajettiin metsätietä ensimmäinen kilometri Arin perässä oikeaa kaistaa. Vastaantulijoita ohitimme oikealta ainakin viisi. Perässä tuli joukkueenjohtaja, oikealla. Parempi varmaan niin. Olisihan se ollut vallan kummaa jos vastaantulijat olisivat joutuneet vuorotellen ohittaa meidän jono autojen eri puolilta. Meinasin katketa nauruun maantielle tullessa. Onneksi Ari lähti ajamaan oikeaa, siis vasenta kaistaa. Täällä on joutunut opettelemaan suomen kieltä ja sanavalintoja ihan kunnolla. Kommentti- ”muista ottaa oikea kaista, siis vasen”, on tullut monesti.

Kilpailukeskus on keskellä metsää. Se on Englannin suurimpia metsäalueita. Suomalaisen silmin metsä näyttää varttuneelta taimikolta. Metsäpohja on kuin peltoa, ojitettu jokaisen puurivin välistä. Männyt ovat kuin kertaalleen harvennettu tiheä porkkanapenkki, suorissa riveissä, ojat välissä ja alla nurmimatto. Luontaisesta metsästä muistuttavat vain ikivanhat suuret lahonneet kannot. Alueen lähellä on armeijan harjoituskenttä. Kisakeskuksen yli lentää usein Eurofighter hävittäjiä, pommikoneita ja helikoptereita. Kyllä ne brititkin treenaa.

Kävelin Aletan ja Aarnen kanssa kisareitin läpi. Matkaa oli lyhennetty alkuperäisestä 7 km:stä 4,9km lenkkiin. En tykkää. Meille sopisi pitkä matka. Yuse on nopea ja sillä on äärimmäisen hyvä nopeuskestävyys. Pienen koon vuoksi voimassa tulee vähän takkiin muille. Reitti oli parempi kuin etukäteen odotin. Pohja on rosoinen ja tärryyttää ankarasti pyörää. Koko reitti on poljettava täysillä. Jarrutettavia alamäkiä ei ole yhtään. Ajoin pyörällä reitin pari kertaa läpi ja osaan sen nyt ulkoa.


Kävimme lasten kanssa uimassa paikallisessa uimahallissa. Uimapaikkaa etsimme jo edellisenä iltana useamman tunnin. Johonkin Tropigas Paradise kylpylään pääsi vain alueen asiakkaat, majoittujat. Se oli siis joku ihan luksus paikka, johon ei perusväki päässyt maksamalla sisään. Paikallisessa uimahallissa oli yleisövuorot vain lyhyen aikaa päivällä. Tänään menimme suunnitellusti ja ajoissa 1,5 tunnin yleiselle uimavuorolle. Hilpeyttä herätti taas sauna. Olimme ehtineet juuri istuutua saunaan, kun uimavalvoja tuli ovelle ja sanoi, että saunassa oli turvallisuussyistä 16v ikäraja. Hengähdin siihen välittömästi, että meillä on sauna kotona, olemme Suomesta. Saunan ovessa oli Harvian laatta.  

Illalla oli joukkueenjohtajan kokous. Suomen joukkueen henki on hyvä. kokouksesta lähdimme valmistautumaan avajaisiin ja marssiin. Suomi oli jonossa toisena Tsekin jälkeen. Tulimme lyhyen kävelyn jälkeen sisään isoon telttaan, johon kukin maajoukkue tuli yksitellen kutsuttuna. Suomi tuli toisena sisään. Vasemmalla oli tarjoilupöytä, johon suurin osa joukkueesta lähti ottamaan tarjottavaa kansallislaulun soidessa. Järjestäjän täti yritti kovasti huudella suomalaisille kääntymään teltan väen ja kuvaajien suuntaan. Suomen jälkeen tuli Ranska hurjasti laulaen kansallishymniään. Sen jälkeen kaikki joukkueet tulivat vuorollaan kuvattavaksi ja ryhdikkäästi seisomaan hymninsä ajan. Viimeisenä olivat britit, lähes samanlaisena häröpallona kuin suomalaiset ja vieläpä osa kädet ojolla tarjoilutiskille. No, eihän me tajuttu. Eipä siinä, hävetti silti. Tai oikeastaan ihan snadisti naurattikin.
'
Kilpailunumerot saimme pian avajaisten jälkeen. Minä ja Yuse startataan kuudentena. Se on loistava
paikka. Osa kovista ajajista starttaa kaukana takana. Victor Carrasco vasta 16. numerolla ja Igor Traz vielä kauempana numerolla 18. Ei käy kateeksi poikia.  Kovaa ne tulee silti ajamaan.

Olen juottanut Yusen tänään neljän tunnin välein, yhteensä parisen litraa. Aamuruuaksi normaali vähemmän Happy Dog Racea. Annoin nyt ¾ normaalista annoksesta. Yuse on ihan valmis kisaan. Se varmana luuli jo tänään, että startataan. Keskittyminen on ihan huimaa. Olen juottanut normaalisti lähes aina Happy Dog Flocken Vollkostilla eli pentupuurolla. Nyt kolmas juotto oli vaikea. Yuse vain odotti kisaa. Viimeisin juotto oli vähän reilumpi ja siihen vain 50g Whiskas kissan ruokaa ja se upposi nopeasti. Aamulla juotan vielä pentupuurolla.
Mutta, huomenna kisataan.



Samuli

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Matkalla Englantiin2

Matkalla Englantiin 2
15.11. Holland van Hoek-Harvic Stena Line deck 11, cabin 11338.
Huh, huh.
Jos jotain opin tänään, niin Englannin lautalle ei kannata tulla kuutta minuuttia vaille lähtöä. Nimittäin laiva oli liikenteessä jo 12 minuuttia ennen lähtöaikaa!
Heräsin aamulla Slechwigissä virkeänä. Roponen oli ollut yön hiljaa. Kaappasin sen kainaloon ja Yusen hihnaan ja painelin ulos. Käytin koirat aamutarpeillla ja annoin ruuat. Yuselle tosin vain aamujuoton. Matka Teznerille oli varsin selkeä. Navigaattorin kanssa no problem, miljoona mutkaa ja risteystä. Aloin pikkuhiljaa luottamaan navigaattoriin. Ilman sitä en pärjäisi lainkaan. Turun satamaan tulokin olisi onnistunut varmasti paremmin, jos olisin ajanut navin mukaan. Kuuntelimme matkalla Dan Brownia. Se saattoi jossain vaiheessa hajaannuuttaa ajatusta kahtaalle, mutta auttoi pysymään virkeänä.
Teznerillä luovutimme Roposen. Lapset käytti sen vielä monta kertaa pissalla, lenkillä jne. Lyhyt tutustuminen oli ehtinyt luoda kiintymyssuhteen. Michaelin 6v tyttärellä oli oma Danlerin Hornet reki! Juuri tehty lapselle sopivaksi. Tytär oli edeltävänä talvena  viisivuotiaana voittanut lasten pohjois-Amerikan mestaruuden valjakkoajossa. Reellä, yhdellä koiralla. Ja myös maailmanmestaruuden.  
Kävin Yusen kanssa tutustumassa Michaelin talolta lähtevän treenireitin. Ajoin 3km pyörällä lenkin peltoa kiertävää tietä. Yuse juoksi valjaat päällä kiltisti pyörän vieressä. Sen jälkeen tehtin sama lenkki vedon kanssa.  Ihan ok treeni. Jarrutin kovimman vauhdin pois. Keskinopeus ehkä 30 km/h. Yusen treenin jälkeen ajoin maantiepyörällä trainerilla lämmittelyt ja 2 x 3min max tehoilla. Jalat oli hieman tukossa. Sain sykkeen toisella vedolla nousemaan ihan ok, 183/min. Mikä parasta toisessa vedossa sykkeen palautuminen vaikutti olevan kohdillaan. Syke laski ensimmäisen minuutin aikana 26 lyönnillä! Olen tehnyt satoja diagnostisia polkypyörärasitustestejä potilaille. Aikanaan julkaisin AmJ Cardiolissa artikkelin sykkeen palautumista varhaisessa rasitustestissä sydäninfakrtipotilailla akuutin sydäninfarktin  jälkeen. 12 lyöntiä minuutissa tai sitä isompi palautuminen oli hyvä merkki. Taas huonompi, vähäisempi sykkeen palautuminen, ennusti yli neljä kertaa suurempaa kuolleisuutta. Samanlainen tulos oli julkaistu ei sydänsairailla ihmisillä NEJM:ssä muutamaa vuotta aikaisemmin ja samalla sykerajalla! Minulla oli ainakin palautuminen vielä terveen tasolla.
Tezner antoi minulle testiin yhdet hänen suunnittelemat valjaat. Sanoisin heti ensituntumalta, pätevät. Malli on pitkälle sama kuin Dragdråttanissa, mutta valjaat ovat selvästi kevyemmät, veto lenkki kulutusta kestävää kevlaria, takalenkki liukuva ja ehkä vartalolle vielä istuvammat. Näitä valjaita saa todennäköisesti tilattua minulta jatkossa.
Ajo Saksassa oli ihan jees, päivänvalossa, Brownia kuunnellessa. Mutta pimeän tultua alkoi ehkä vielä painostavampi tunnelma kuin Tanskassa. Millään ihmisjärjellä ei voi käsittää miten paljon yhdessä maassa voi olla rekkoja. Ajomatka 600km kesti noin kahdeksan tuntia. Koko matkan oli kumpaankin suuntaan rekkoja loputon jono. Oikean puoleisin kaista rekkoja, pysähdyspaikat täynnä kymmeniä, satoja rekkoja. Risteykset kaikkiin suuntiin, rekkoja. Tuhansia ja tuhansia rekkoja, pimeää, sadetta ja stau, aina joskus. Hollannin puolella ajamista helpotti sekä neljäs, että välillä viides kaista ja valot. Ensimmäistä kertaa pohjois-Euroopan läpi ajaessa  oli katuvalot. Olimme satamassa reilu tunti ennen lautan lähtöä. Ajoimme suoraan jonoon, Arin perään. Muita autoja ei ollut. Oletin laivan olevan puolityhjä, koska passien tarkastus kesti niin pitkään. Minun piti itse käydä lukemassa koiran siru autossa ja näyttää numerosarja tarkastajalle, joka istui kopissa. Mielestäni melkoinen aukko täsmällisyydessä. Hienohomma, mutta tarkastaja ilmoitti, että numero ei täsmää ilmoitettuun. Onneksi olin heti jyvällä. YUsella on kaksi sirua ja tarkastaja ei huomannut jälkimmäistä ja voimassa olevaa. Passit tarkastettiin uudestaan seuravalla portilla Brittien rajavartijoiden toimesta. Sanoin nuorelle kauniille naisrajavartijalle käyttäväni koiran lyhyellä kävelyllä ennen laivaa. - No, you cant! Siitä ei  voinut neuvotella, ei yhtään. Hikeä pukkasi pintaan. Yuse oli käynyt pissalla viimeksi kolme tuntia aiemmin. En ollut vielä antanut iltaruokaa. Se joutuisi pidättämään autossa boksissa yhteensä liki 14 tuntia. Oli pakko keksiä jotain. Syötin Yusen autokannella auton vieressä. Ari jäi lasten kanssa autolle ja kävelin Yusen kanssa ulos lautasta. Pissaaminen onnistui sitten helposti. Autokannella se olisi ollut varmasti vaikeampaa.
Laivassa tapsimme Susannan, Erkin ja heidän lapset. Aletta huomasi matkalla vilaukselta myös joukkueenjohtaja Eeva Äijälän ja Kaukon.
Nyt sitten meditoimaan huomista varten. Autolla vasenta kaistaa, ja ratti ojan puolella. Hmm, olihan se vasen. Jep, Suomessa muistaakseni oikea, niin Briteissä täytyy sitten olla vasen.
Samuli
16.11. Barton Hills Travelodge, A11, Fiveways Roundabout, Barton Mills, Mildenhall
Herätys laivalla 5,30. Kevyt aamupala laivalla. Ulos päästiin laivasta lopulta kaikkien rekkojen jälkeen. Ari lähti ajamaan edellä ja kääntyi ensimmäiselle levikkeelle, jossa syötimme koirat. Ensimmäinen jänittävä yllätys oli, kun huomasin etten ollut ladannut navigaattoriin Iso-Britanniaa lainkaan. Well, ilman navia, vasenta kaistaa, Aletta (näsäviisas 10v, jonka keskittymiskyky kartan lukuun riitti 10 sekuntia kerrallaan) kartanlukijana. Jep, homma hoitui hienosti Arin perässä. Selvisimme kisapaikalle hyvin, yhden lisälenkin jälkeen.
Kisareitteihin tutustuessa eniten oli mielessä, sääli Villeä. Alusta on muhkuraista nurmi, multa hiekkapolkua. Melko syviä uria on monin paikoin. Toivottavasti kasin valjakko pysyy hanskassa. Mutta pyörän osalta ihan kohtuullinen reitti. Odotin nopeampaa alustaa. Jatkuva muhkuraisuus tärryyttää pahasti ja hidastaa vauhtia. Reitti ei ollut vielä merkitty. Tapasimme suurimman osan Suomen joukkuetta ja joukkueenjohtajan.
Syömään oli lähdettävä. Thetford löytyi (Arin perässä) helposti. Siellä Mäkkäriin ja ilmaisen wifi:n pariin lataamaan navigaattoriin kartat. Wifi:n sai päälle, kun ilmoitti puhelinnumeron, johon piti tulla vahvistuskoodi. Se tuli Messengeriin yhdistettyyn tekstiviestiohjelmaan, joka tarvii nettiä… Ei onnistunut. Ei toiminut muuten Arillakaan. Txt ei vaan tullut perille. Olin onneksi ladannut google mapsiin karttoja puhelimelle ja pääsimme sen ja navin turvin hyvin Mildenhalliin. Siellä hotellin löytäminen kesti reilun tunnin. Kirjastotäti neuvoi auliisti paikan. Tosin myöhemmin palajstui, että ei se tiennyt itekkään. Hän neuvoi aivan toiselle puolelle kaupunkia. Ajoin eläkeläiskerhon pihaan. Kanttiinin täti osasi neuvoa Travelodgen paikan heti.
Nyt sitten ruokakauppaan.
Samuli

maanantai 14. marraskuuta 2016

Matkalla Englantiin.
su ilta 13.11. laivalla.

Aletta, Roponen, Aarne ja Yuse Silja-Linen pissapaikalla.

” Onnistuneen treenin määrittää koiran mielentila. Onnellinen koira on tavoite.”
Ajattelin kirjoittaa tapahtumista ja jokaiseen juttuun tietoisku treenauksesta ja ruokinnasta.
Meillä on tietenkin tavoite kertoa meidän matkasta ja kisoista ja saada Happy Dog EM myyntikampanjan kautta varoja kisareissuun. Suuret kiitokset maahantuojalle Ninni Stenhäll ja koiraurheilu.fi myyntikampanjan tukemisesta.
Viimeiset kolme viikkoa on Yusen treenin tavoitteena ollut vauhdin nostaminen. Koiran treenauksessa on muutama perusperiaate. Treenimatka vaikuttaa herkästi koiran juoksuvauhtiin. Nyrkkisääntönä, pitemmät vedot ja lenkit laskevat vauhtia ja lyhyet nostavat. Meillä on kisamatkana 7km kahtena päivänä. Todennäköisesti kosteassa ja + 10  lämpötilassa. Keskinopeus lienee 35-38 km/h. Riippuu alustasta ja pidosta. Olen tehnyt koiran kannalta maksimikestävyys (MK), peruskestävyys (PK) ja vauhtikestävyys (VK) treenejä. MK on ollut kotipihasta 1km vetoja. 1-2 kertaa viikossa 4x 1km kerran ja kolme kertaa tehnyt 6x 1km. VK treeni on ollut noin 3,3km + 3,3km ja 1,5km vetoa ja päälle vapaata juoksua pyörän vieressä (kovaa kaukana edessä, kuten Yuse tekee) n 7km.  PK treenit ovat olleet vapaalenkkiä maastopyörän kanssa. Yleensä 45 min, pari kertaa lähes kaksi tuntia. Viikossa kaksi vetotreeniä ja kaksi vapaalenkkiä.
Lumien tultua on ollut pakko tiputtaa treenivauhtia. Liukkaus on ollut vaarallista eritoten kuskille, mutta riski myös koiralle. Muutama päivä sitten kaauduin melko keljusti kikkarilla. Lunta oli tullut 20cm. Eturengas lipesi ennen mutkaa jarruttaessa. Lähtöpäivänä, viisi päivää ennen kisastarttia otin 6x1 km vedot. Kaksikossa Yusen parina juoksi ensin Merri kaksi vetoa ja sitten Sisu neljä vetoa. Otin viimeisiin koviin treeneihin parin, koska se lisää Yusen vetointoa entisestään ja ylämäissä pääsee kovempaa. Alamäissä jarrutan vauhdin max 35km/h. Liika vauhti kuormittaa liikaa koiraa, etenkin hermotusta. Pyrin tekemään viimeisen treenin noin 2 x 2km pohjois- Saksassa kolme päivää ennen starttia.
No lähtö oli taas täyttä hässäkkää. EN oikeastaan pysty edes kuvailla kaikkea jännitystä. Sanotaanko vaikka, että 15min ennen suunniteltua starttia kotipihasta oli vielä viimeiset treenit tekemättä, kaksi viikkoa aiemmin pakatut kisavaatteet hukassa ja osa pakkaamisesta kesken. Mutta treenistä tuli hyvä. Onnistuneen treenin määrittää koiran mielentila. Onnellinen koira on tavoite. Kun koiran mielentila on hyvä, on treeni onnistunut. Siihen päälle on aina bonusta, jos treeni on fysiikan kannalta järkevä ja onnistunut. Jos koira kokee treenin ikävänä, on se aina pahasti epäonnistunut. Epäonnistumisia saa pahimmillaan korjata pitkään. Kova koira kestää useamman huonon treenin. Herkkä voi mennä pilalle kerrasta. Mutta, Yusen viimeinen treeni oli hyvä. Siitä tykkäs kovasti myös Merri ja Sisu.
 Ehdimme laivaan viimeisenä autona, ainakin kuusi minuuttia ennen laivan lähtöä. Minulla on matkassa lapset Aletta 10v ja Aarne 8v. Aletta tuumas että jännittää niin, että mahaan sattuu, kun olimme 17 min ennen laivan lähtöä hukassa autolla. Meille jäi kuitenkin niin hyvin aikaa satamaan tullessa, että ehdimme käyttää Yusen ja Roposen pissalla ulkona.
Noukimme Loimaalta mukaan Riitta Kempen kennelin Roposen. Hauska, mukava, leppoinen pikkurakki. Tulevaisuuden toivo. Roponen oli laivalla melko raipas, kiipesi portaita, kulki hissillä, ja pissasi, Aletan sänkyyn. Jep, reipas se on. Roponen matkaa meidän mukana Kieliin Teznerille.
Ruokinnasta sen verran, että minulla on Yuselle matkassa vettä kanisterissa, Happy Dog Racea (kuivamuona 34/24)  pöntöllinen ja Happy Dog Flocken Vollkostia juottoon (pentupuuro) ja FitDog Recoverya palautusjuomaksi kisan jälkeen. Vitamiinit ja lisät ovat tälläkin kaudella meidän osalta jääneet kauppaan. Olen sitä mieltä, että testataan mihin asti puurolla pääsee.
”Treenimatka vaikuttaa herkästi koiran juoksuvauhtiin. Nyrkkisääntönä, pitemmät vedot ja lenkit laskevat vauhtia ja lyhyet nostavat.”
Samuli

Sähläystä vältellen
14.11. Slechwig Saksa

Aamulla lähdimme laivalta 6.10. Ajomatka on sujunut mukavasti pienin kommelluksin. Olimme Arin kanssa samalla laivalla. Arin matka on edennyt hieman nopeammin. Yusen kohdalla antidoping toiminta ei ole mennyt ihan suunnitellusti. Olen lapsilta kieltänyt suklaakarkit koko matkalta, ettei murusia vaan jää autoon Yusen nuoltavaksi. Kahvit olen koittanut ryystää varovasti. Linköpingissä wc reissulla YUse oli järjestellyt kauppakassit uusiksi ja popsinut yhden vehnäleivän puoliskon. Ei siinä varmaan hirveästi dopingia, mutta se siitä selkeästä ruokavaliosta. Illalla oli sitten uloste vähän löysää.  Tanska oli taas yhtä hirveä ajaa kuin ennenkin. Pimeä, kova tuuli, vesisadetta, paljon liikennettä ja oikeasti todella pimeä 130km/h motarilla. Tunnin reippaan ajelun jälkeen laskin matkavauhdin 80-90 tasoon. Rekkojen perävaloja oli paljon helpompi seurata, kuin yrittää nähdä oma kaista pimeydessä. Väsymys alkoi iskeä. Lämpötila laski yhteen asteeseen. Varasin Tanskassa netin kautta  hyvissä ajoin majapaikan pohjois-Saksaan. Paikka osui ihan hyvin matkan varrelle, vain 5min päätieltä sivuun. 15 tunnin ajon jälkeen kömmimme vesisateessa hotellin ovelle. Respa vastasi ovikelloon, saksaksi. EI sanaakaan englantia. Osaan vähän saksaa, mutta tiemelussa hiljaisen ovipuhelimen ääni kuului huonosti. Meidän huonevaraus oli tullut perille. Naisääni puhelimessa mainitse, että olin kysynyt koiran tulosta. Heillä ei ollut koirahuoneita. Langan toisessa päässä tuli hiljaista. 10 min vesisateessa odottelun jälkeen yritin soittaa uudestaan, tuloksetta. Ihan käsittämätöntä, tyyppi istui sisällä lämpimässä ja tiesi, että olin kadulla kahden lapsen kanssa. No, eipä siinä. 20m vierestä löytyi ihan ok hotelli. Saimme huoneen ja koirat mukaan sisälle. Menimme lasten kanssa ensin ja lähdin hakemaan koiria autosta. Yusen AD toiminta oli jatkunut entiseen malliin. Yuse oli autossa etupenkillä ( vaikka olin laittanut sen nätisti hihnalla kiinni omaan paikkaansa). Yuen makuupaikan vieressä oli taas puhkottu pusseja. Onneksi minun lääkintälaukku oli koskematon. Aivan Yusen paikan vieressä. Kipulääkkeitä ihmisille. Jep. Täytyy terästäytyä, jos meinaa klaarata nää hommat.
Aamulla Michael Teznerille. Viemme Roposen sinne. Ajan trainerilla yhden virkistävän lyhyen kovan treenin. YUselle on tarkoitus tehdä verryttelyvetoja pari. Treenien jälkeen on Hollanti-Englanti laivaan vielä arviolta 10 tunnin ajomatka.  
Väsyneet matkamiehet vihdoinkin majapaikassa. 

Nyt nukkumaan.  

Samuli

lauantai 12. marraskuuta 2016

Voitontahto!


Blogiteksti hmm… hmm… No tästä se lähtee. Ja painutaankin heti suoraan ytimeen.

Kilpailun henkistä puolta viikko ennen starttia

Viikon päästä lauantaina: Tunne lähtöviivalla on rauhallinen, vaikkakin tarkkaavainen. Rauhallisuuteen on syynä se, että tiedän, mitä olemme harjoitelleet, mitä kilpailun eteen on tehty ja missä kunnossa olemme. Sitä en tiedä mihin se kilpailussa riittää eikä sillä ole väliä. Minut on nimittäin tehty juuri tämän tiimin musheriksi ja valmentajaksi, nuo edessä olevat koirat tämän kilpatiimin koiriksi. Me olemme joukkue ja olemme matkalla tekemään enemmän kuin sen, mihin pessimismissäni ajattelen pystyvämme. Suomalaisittain kliseisesti: ”Lähdemme tekemään parhaamme ja katsotaan sitten, mihin se riittää”. ’Parhaamme’ tässä tarkoittaa onnistunutta tason ylitystä. Ei siis mikään kunnianhimoton ”perusheitto”, eihän? Se, mihin se kilpailussa riittää, on muiden käsissä ja tassuissa. Me keskitymme nyt omaan suoritukseen. Täysillä. Ja vähän ylikin.

Voittaminen ja voitontahto. Kilpailu tarkoittaa aina sitä, että omaa suoritusta suhteutetaan muiden suorituksiin ja paras on voittaja. Sanotaan, että voittamiseen tarvittaisiin jotain erityistä luonteenlujuutta tai ominaisuutta. Se pitää täysin paikkansa. Voitontahtoa. Kamppailulajeissa voitontahto itse kisasuorituksessa merkitsee suoranaisesti tahtoa toisen kilpailijan fyysisestä kukistamisesta. Joukkuelajeissa yksilön voitontahto ilmenee vielä hieman pidemmälle kurotettuna liukuna toisen edelle pallon tavoittelussa tai kiekon riistona takakarvaustilanteessa. Yksilölajeissa, joihin koiravaljakkoajo enemmän rinnastuu, voitontahto kilpailusuorituksessa on pään sisäinen taistelu pakottautumisesta tekemään oikeita asioita oikeaan aikaan. Voitontahto on ässä hihassa. Ja kuten tiedät, pelikortissa on kääntöpuoli ja tämän ässän kääntöpuolella oleva mitäänsanomaton selkämys on luovuttaminen. Kurakylpy… kun on ajamisen aika ja koirien tassuista lentävä kura tunkee suuhun, hengitys pakkautuu, pumppaava tukijalka betonoituu maitohapoissa ja kun silloin nokitat ja tiputat ässän hihasta, niin kumpaa puolta kortista katsot?

Voitontahto ja … ja kaikki muu. Niin, voitontahto kilpailutilanteessa on itse asiassa vain viimeinen silaus. Koko muu elämä koirien, perheen ja työn kanssa vasta kysyykin voitontahtoa. Sitä, että teetkö kaiken vaadittavan saadaksesi kokonaisuudesta parhaan mahdollisen? Voitontahto auttaa tekemään uhrauksia, ylläpitämään rutiineja ja pakottaa käyttämään luovuutta sillä pitkähköllä ajanjaksolla, jolla luodaan pärjäämiseen tarvittava perusta. Kun tuo ominaisuus on ollut tukena koko matkan tähän asti – ja tästä eteenpäin lautalla Tukholmaan, ajaessa halki Ruotsin, Saksan, Hollannin ja lopulta aina Thetfordiin asti, on mahdollista olla lähtöviivalla vapautunut ja valmis lyömään johonkin väliin sen yhden ylimääräisen potkun. Tai kaksi.

Palataan vielä tuohon edellä mainittuun kurakylpyyn. Sellainen itse asiassa sattui minulle pari viikkoa sitten. Muistan tuon hetken, kuten monta muuta vastaavaa tilannetta, jolloin jouduin kaivamaan ässää hihasta… Olin herkistelemässä Ohkolan syyskisoihin kuutta koiraa ajamalla ns. hapottomia intervalleja maksimivauhdeilla. Tavoite kisassa oli kunnianhimoisesti ajaa siperianhuskyt kotiradalla uudelle keskinopeusluvulle, joten herkistely oli erityisen tärkeää. Koska tiedän, että olen osa suorittavaa tiimiä, niin 6 koiran ajaminen tarkoittaa minulle sellaisen treenilaitteen käyttöä, jossa pääsen itse antamaan itsestäni täyden panoksen siten, että vetojen vauhti nousee helposti yli kisavauhdin ja kokonaisuus on vielä hallittavissa ja pysäytettävissä 15 sekunnin vedon jälkeen (kaikki vetokoiraharrastajat tietää kuinka vaikeaa koirien pysäyttäminen tuollaisessa tilanteessa on). Minun kalustollani sellainen treeni tarkoitta 3x 2 koiraa kick-bikellä x 8 x 15...20 sek / 1 min tauoin. Tuo treeni oli työmatkani vuoksi myöhään illalla, se loppui ehkä puolen kahdentoista aikaan yöllä. Ja koiran vaihtoineen treeni kesti pitkään. Satoi. Oli pimeää ja hiekkatie oli yhtenä vellinä eikä suojalasien takaa nähnyt yhtään mitään. Yllättääkö, että piti ässää kaivaa esille? Ehkä ei, mutta se saattaa yllättää, missä kohtaa sitä piti käyttää. Katselin ässää kädessäni noin treenin puolessa välissä yhden 1 min tauon aikana. Ei nimittäin millään olisi halunnut pysähtyä ja odotella. Koiratkaan eivät halunneet. Kaikki halusivat mennä eteenpäin. Koirat suorastaan huusivat päästellä täysillä ja minäkin olin juuri pääsemässä raivokkaaseen kiukkuun ladata täysillä niin, että rapa roiskuu ja remmi venyy!!!! … Mutta voitontahto tässä oli pitäytyä suunnitelmassa eikä luovuttaa siitä. Hapoton veto on hapoton vain, kun se on lyhyt ja tauot pitkät.

Vielä yksi näkökulma voitontahtoon. Veikka Gustafsson lanseerasi aikanaan lauseen ”seikkailu alkaa korvien välistä”. Sieltä se tosiaan alkaa ja sinne se päättyy. Kilpailussa ja koko tässä kilpailevassa elämäntavassa voimme vaikuttaa lähinnä omaan tekemiseemme, joten voittaminen on lopulta voitontahdon suuntaamista omaan suoritukseen ja siihen, mihin se kilpailussa riittää, on toisarvoista. EM-kisoissa ja matkalla keskity omaan tekemiseen. Ja teekin se kunnolla! Muiden tekemisellä ei ole mitään väliä. Sijoituksella ei ole väliä.

Viikon päästä lauantaina: lähtöviivalla edessä aukeaa lähtösuora ja vetointoa puhkuvat koirat tempovat handlerien piteleminä kärryn edessä. Katse seuraa koirien vetoliinoja tarkkaillen, ettei lähtökiihkossa tule sotkuja. Väliin vilkaisen lähtökellon laskevaa numeroa. Tukijalka laskeutuu kyykkyyn, jännittyy ja potkujalan kärki kaivautuu soraan. Kädet puristavat vielä jarrukahvoja… kunnes sormet avautuvat ja kaikki voima päästetään valloilleen. Koirat ruopivat lähtökiihdytyksessä, potkujalka alkaa hakata maata ja tukijalka pumppaa kehon painopistettä takaisin ylös potkujen tahdissa. Katse hakee kärrylle optimaalista ajolinjaa, seuraa koirien menoa ja alkaa hahmottamaan jo kauempaa ensimmäistä mutkaa. Me mennään. ME MENNÄÄN!


Tähän loppuun kuulokkeet vaan päähän, silmät kiinni ja mielikuvamatka kuraiselle kisabaanalle. 4 koiraa baanaa, itse potkit ja Lemmy vetää taustamusiikin tästä linkistä.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Matka alkaa...

Ensimmäisenä tästä porukasta matkaan siis starttaavat Lipposet. Jännitystä on ilmassa ja perhosia vatsassa. Tämä on meidän ensimmäinen pidempi matkamme ulkomaille ihan omalla porukalla. Lisämiettimistä on tietysti aiheuttanut myös se että tällä kertaa koirat ovat mukana.
Eilen kävimme koirien kanssa eläinlääkärissä hakemassa ekinokokki lääkityksen (se pitää siis antaa aikaisintaan viisi vuorokautta ja viimeistään vuorokauden ennen Englantiin saapumista ja eläinlääkärin pitää kuitata passiin että lääke on annettu), pakkasimme auton valmiiksi ja kävimme vielä tekemässä koirille lyhyet motivaatiotreenit lumisissa maastoissa. Koirilla tuntui olevan intoa tosi hyvin :-) Ilta venyi taas oikeastaan yöhön ennenkuin pääsi nukkumaan mutta onneksi laivalla ehtii nukkua.
Nyt olemme jo satamassa odottamassa laivaan pääsyä. 8.15 lähdemme silja Linella Tukholmaan ja sieltä matka sitten jatkuu autolla kohti Hollantia. Sieltä on tarkoitus mennä Englantiin maanantaina.
Viikon päästä kisat ovat jo hyvässä vauhdissa, jännää!!




tiistai 8. marraskuuta 2016

Sulanmaan EM-kisat lähestyy ja viimeisiä treenejä viedään

Silloin kun lunta toivotaan sitä ei ole ja kun sitä ei toivoisi niin silloinhan sitä satelee... Lähtö kohti Englantia on jo neljän yön päästä ja pari viimeistä motivaatiotreeniä pitäisi saada vielä koirille tehtyä. Kun katsoo ikkunasta lumisadetta ja lämpömittari näyttää lähes kymmentä pakkasastetta tuntuu hullulta ajatella että reilun viikon päästä kisaamme sulanmaan EM-kisoissa. Tänään mietimme missä ja miten koiria treenaamme kun lunta on maassa ainakin 10 senttiä ja lisää sataa koko ajan (lunta on siis enemmän kuin näillä main yleensä hiihtokaudella). Päädyimme tekemään todella lyhyet treenit polkupyörillä. Lisäksi trimmasin riisenimme turkin aivan lyhyeksi, koska se on todella herkkä lämmölle. Hassulta tuntui sekin homma kun pakkasta on tällähetkellä niin paljon.
Viikonloppuna Jonna oli Siilinjärvellä valjakkourheiluliiton juniorileirillä. Omaa koiraa Jonnalla ei ollut tällä kertaa mukana vaan koirat jäivät kotiin, ne kyllä ehtivät pian autossa matkustaa koska olemme reissussa yhteensä kaksi viikkoa. Jonnan treenaillessa muiden junnujen kanssa me vanhukset rakentelimme autoon koirien häkkejä, pyörätelinettä jne. Illalla teimme vielä koirille viimeiset pitkät vetotreenit ennen reissuun lähtöä, onneksi viikonloppuna oli vielä hyvät kelit treenailla pyörillä.
Hieman, tai totta puhuen todella paljon alkaa jo olla stressiä reissuun lähdöstä. Kieltämättä nyt vallitseva sää saa aikaan lisäjännitystä: Tiet ovat liukkaat ja nastarenkaita ei voi laittaa koska niillä ei ei ainakaan Saksassa saa ajaa.
 Paljon on reissun eteen tehty hommia ja vielä on paljon tekemättä. Ehkä sitä sitten tämän kisamatkan jälkeen ehtii nukkua, jos vaikka menisi talviunille ja nukkuisi kaikki univelat pois ;-)


-Sanna Lipponen